Teknoilua

Oppimisen ohjaaminen, opetuksen suunnittelu ja arviointi -kurssin ryhmätyö.

Tekijät 14.05.2009

Kategoria(t): Tekijät — suvimakela @ 16.55

Teknoilua-blogin ovat tehneet:

 

Tiina Flankkila

Suvi Mäkelä

Katariina Mäntykenttä

Minna Suronen

 

Reflektointi 08.05.2009

Kategoria(t): Reflektointi — tiinaflankkila @ 14.21

Ryhmä on toiminut mielestämme hyvin. ”Tehtävien” jakaminen ryhmäläisten kesken on onnistunut ongelmitta ja kaikki ovat osallistuneet blogin tekemiseen. Yhteistyö on toiminut erittäin hyvin ryhmässä ja yksin tehtyjen osioiden osalta.

 

Aloitimme projektin suunnittelemisen yhteisessä palaverissa heti ensimmäisen luennon jälkeen. Hyvin suunnitellun perusidean pohjalta oli helppo jatkaa tarkempiin suunnitelmiin. Koska tuntisuunnitelma oli blogissa kaikkien saatavilla, jokaisen oli helppo jatkaa ideointia myös itsekseen. Jokainen sai lisättyä omat osuutensa suunnitelmista blogiin nopeasti ja näistä keskusteltiin myös ryhmäläisten kesken kasvotusten ja tehtiin muutoksia blogiin, jos tarve vaati.

 

Projektin aihe oli meille valmiiksi jokseenkin tuttu, mutta kävimme kysymässä apua ja neuvoja tutoropettajaltamme Matti Lindhiltä. Hän näytti meille pienoismallin avulla kuinka vesitorni toimii. Vesitornin toiminnan tarkasteleminen avasi meille asioita, jotka olisivat oppilaillekin todennäköisesti vaikeita ymmärtää. Esimerkiksi veden saaminen torniin ei tapahdu itsestään vaan vaatii pumpun ja veden paine putkistossa syntyy vesimassan painosta. Muun muassa nämä asiat ovat sellaisia, joita oppilaat joutuvat pohtimaan suunnitellessaan omaa pienoismalliaan.

 

Erilaisiin oppimisympäristöihin ja yhteisölliseen oppimiseen tutustuminen vaikutti positiivisella tavalla myös omaan oppimiseemme. Jouduimme pohtimaan miten erilaiset oppimisympäristöt vaikuttavat oppilaiden oppimiseen ja millaiset oppimisympäristöt soveltuvat omaan projektiimme. Yhteisöllisestä oppimisesta on puhuttu myös muilla kursseilla ja tämän kurssin luennoilla valaistiin asiaa hyvien esimerkkien avulla. Näin ollen asia konkretisoitui paremmin.

 

Kaiken kaikkiaan kurssi oli mielenkiintoinen ja suunnitelmat ovat hyödynnettävissä myös käytännön työelämässä. Koska suunnitelmat ovat internetissä, ne ovat helposti kaikkien saatavilla.

 

 
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.